Haastattelu

ROIHU-LEHTI, ”TAITEILIJAELÄMÄÄ”, kulttuuri-sivu, lokakuu 2006

Haastateltavana lappilainen kuvataiteilija Lea Viita

Mitä haluat kertoa itsestäsi?

Paljonkin olisi kerrottavaa, mutta nimestäni sen, että Lea Viita on oma nimeni – siis tyttönimeni. Kun kirjoitan sen, muistan, mistä tulen – äidin (Aili Astrid o.s. Stolt), isän (Wilhelm Allan Wiita) ja kodin, joka oli Kemissä sekä lapsuuteni, nuoruuteni ja kouluajat Tipulassa. Siellä taideasiat tulivat minulle tärkeiksi ja tutuiksi.

Olen suuren perheen työssäkäyvä äiti. Se on sopinut minulle hyvin, koska olen sellainen rauhaton sielu. Minulla on hyvä työtila Luusuan kylässä ja melkoinen kokoelma = galleria omia taululujani.

Mikä olet koulutukseltasi?

Valmistuin Helsingin Kauppakorkeakoulusta 70-luvulla ekonomiksija pätevöidyin yliopistossa sen jälkeen opettajaksi.

Mikä on taidelajisi?

Maalaan nykyisin pääasiassa akryyliväreillä kankaalle.

Koska ja miten aloitit?

Aloitin aktiivisen taiteenteon 90-luvulla, kun lapset kasvoivat suuriksi. Aluksi maalasin akvarelleja ja piirtelin tusseilla makuuhuoneen sängyllä ja keittiössä. Opettelin mm. garborundum-tekniikan kansalaisopistossa ja se olikin kovasti mieleeni, mutta jäi sitten, koska se olisi vaatinut erikoisvälineiden hankkimista.

Vuonna 1994 mieheni rakensi ateljeen kotimme yhteyteen ja se mahdollisti suurten maalausten teon. Aloin pitää myös näyttelyitä tuohon aikaan.

Kuinka hyvin tulet toimeen?

Teen koko ajan opettajan työtä ja toivon, että pysyn terveenä ja luomisvoimaisena, kun vapaudun siitä työstä muutaman vuoden kuluttua. Haluaisin kuitenkin pitää enemmän näyttelyitä ja saada mm. kuvateoksen maalauksistani aikaiseksi, mutta sellaiseen ei ole varaa ja apurahoja ei tipu työssäkäyvälle taiteilijalle.

Mikä tekee taiteilijan?

Sepä onkin tärkeä kysymys. Lahjakkuutta ja luovuutta varmasti tarvitaan, mutta se ei vielä yksin riitä. Lapsen tai nuoren ympäristössä pitää varmasti olla sellaista positiivista asennetta ja ohjausta, että kipinä syttyy. Oppia on kyllä mahdollisuus saada ja tiedosta on monesti kysymys. Sisäistä palon, etten sanoisi ROIHUA, on oltava ja työtä pitää kovasti tehdä. Myöhemmin tarvitaan paljon rohkeutta ja käytännön elämän järjestelyjäkin, että uskaltautuu ammattiaan harjoittamaan.

Mille taiteeseen liittyvästä saavutuksestasi annat eniten arvoa?

Mietin rajusti 90-luvun alussa, ryhdynkö jatkamaan kaupallisia opintojani vai yrittäisinkö saada aikaiseksi jotakin omaa. Päätös ryhtyä tekemään taidetta on kyllä ollut siisti juttu.

Kuka, mikä tai mitkä ovat suurimpia muusiasi?

Pitääpä miettiä tuota!

Ketä taiteilijaa arvostat eniten ja miksi?

Yhtä taiteilijaa on vaikea nimetä. Nina Vanasta, joka oli opettajani Kemin tyttölyseossa, arvostan paljon. Kun hänen maalauksiaan oli paikallisen pankin ikkunassa näytillä, seisoin monena iltana tuijottamassa niitä. Hänestä kirjoitetun kirjan nimeltään – ”Tuuppa kattoon”, 1986 – olen lukenut useita kertoja. Reidar Särestöniemi on sellainen lappilainen maalari, että pois alta. Nykyisin katselen mielelläni Jackson Pollockin maalauksia netissä. Hänen työskentelyssään on rytmiä ja liikettä. Soile Yli-Mäyry on saavuttanut kansainvälistä mainetta ja pidän hänen maalauksistaan. Lisäksi hän on hieno ja ystävällinen ihminen.

Mikä on mielestäsi kulttuurievoluution suurin saavutus?

Varmasti  kirjoitustaidon keksiminen. Siitä on sivistys ja ihmisten hyvinvointi lähtöisin. Kuvakirjoitus muuttui kirjaimia sisältäväksi tekstiksi. Itsensä toteuttamisen tarve on hierarkiassa huipulla, joten kaikki muut tarpeet on ensin oltava poissa mielestä, jotta pystyy täysipainoiseen luovaan toimintaan. Kameran keksiminen vapautti maalarit pikkutarkasta kopioinnista. Tietotekniikka sallii ihmisten katsella taidetta ja kuunnella musiikkia ajasta ja paikasta riippumatta. Tieto- ja viestintätekniikan läpimurto on muuttanut meidän työskentelykulttuuriamme ja elämäämme peruuttamattomasti.

Miten muuten toteutat itseäsi?

Voi jukra! Toteutan eli harrastan?

Liikunnalliset lajit esim. lumilautailu ja hiihto ovat jääneet vähemmälle samoin pianon soitto. Käsityöt ovat jääneet myös. Opetustyössä joutuu joka tunti laittamaan itsensä likoon. Maalaan tai puuhaan työhuoneessa, jos vielä työpäivän jälkeen jaksan.

Arvostetaanko luovuutta  eli taidetta tarpeeksi?

Juhlapuheissa kyllä – yrittäjällä sitä pitää olla, koululaisella sitä pitää olla ja kaikilla omassa työssään – puhumattakaan kulttuurin ammattilaisista. Mutta, rahassahan sitä arvostusta aina mitataan ja vain muutama taiteilija voi elää työllään nykypäivän Suomessa. Kuvataitelija myy edelleen teoksiaan pilkkahintaan, jotta saisi edes vuokrat maksetuksi. Nuori taiteilija on ammatinharjoittaja tai yrittäjä, jonka pitäisi saada startit ja alvit jne. Toimeentulon turvaaminen luovissa töissä on ensiarvoisen tärkeää ja viisasta koko yhteiskunnalle.

Vastaus kysymykseesi on siis: EI TIETENKÄÄN!

Miten yrität perustella taidettasi ihmiselle, joka ei ymmärrä sitä ollenkaan?

Eipä sitä usein tarvitse perustella kenellekään, sillä sellaisia ei ole meillä täällä tai näyttelyissäni näkynyt. Muutoinhan taide on tosi kiintoisa puheenaihe siksi, että siitä jokaisella on oma mielipiteensä, jonka tietysti jokainen saa pitää.

Onko oikein, että taiteesi määritellään korkeakulttuuriksi?

No, kaikin mokomin. Tuo on oikeastaan ilmaisu, jota harvoin nykyään kuulee. Teen omaa taidettani ja toivon sen joskus olevan kaikkien halukkaiden nähtävillä ja ulottuvilla.

Minkälaisia terveisiä annat yhteiskunnalle taiteen tukemisesta?

Olisi kaikkien lappilaisten etu, että se nostettaisiin sille kuuluvaan arvoonsa ja siitä maksettaisiin kunnon hintaa tekijöille. Pidämme viihtyisästä ympäristöstä, taide antaa sisältöä elämään ja sitä pitäisi olla kaikkialla: kodeissa, kouluissa, työpaikoilla, ravintoloissa jne.  Taide on hyvä sijoitus tulevaisuuteen. Menestyvissä matkailukohteissa näyttää taide ja taiteilijat olevan tosi näkyvästi esillä.

Paha juttu on tietysti ollut taidekasvatuksen pienentyminen kouluissamme. Koulun arki on tylsistynyt ja juhlatilaisuuksien ohjelma on yhä vaatimattomampaa.

Kiitos haastattelusta

Toimittaja Topi Tossavainen, Roihu-lehti, lokakuu 2006

Lappilaisen kulttuurilehti ROIHUN numeroita luettavissa vielä LEHTILUUKUSSA